sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Vappubileet Tampereella


Pitkästä aikaa pääsin Tampereelle treenaamaan All Out porukan kanssa! Ilmoittauduin aluksi vaan iltapäivän reisi ryhmään, mutta perjantaina töissä saadun päähänpiston seurauksena ilmoitin tulevani myös selkäryhmään, joka alkoi ennen reisitreenejä. Kahdet treenit siis vedettiin putkeen ilman taukoa. Selkätreenissä sain kunnon tuntuman, ja uusia vinkkejä. Tulihan siinä muutamat naurutkin väännettyä ihanan treenikaverini Niinan kanssa :)

Juoksin treenejen välillä laittamaan autoon lisää parkkiaikaa, ja myöhästyin reisien lämmittelystä yhden askelkyykkykierroksen, mutta eipä siitä treenit pilalle mennyt! Pitkästä aikaa tuli tirautettua pieni itku etureisiä pumpatessa. Jari seisoi vieressä, joten pakkohan se oli loppuun asti sarjat vääntää. Jäi kyllä ihan super hyvä fiilis! Kotimatkalla pohkeet supisteli omaa tahtia vaikka kuinka yritin rentouttaa jalkoja vakkarin turvin. 





selkäryhmä

reisiryhmä


Pääsin Tampereenreissulta kotiin joskus ysin maissa ja kotona mua odotti tälläinen paketti! Mun Hollantilaiset viimetalven asiakkaat lähettivät mulle laatikollisen hollantilaisia herkkuja. 


Tänään aamulla heräsin jo seiskan aikaan, mutta totesin että sunnuntaina saa nukkua, joten jatkoin unia vielä parilla tunnilla. Kun lopuksi nousin, menin ulos koirien kanssa ja kasasin pihalle lumesta äitin muotokuvan - siitä onkin jo vierähtänyt aikaa kun viimeksi oon tehnyt lumiukon! 



Leivoin tällä viikolla aiemmin toisen isosiskoni kanssa munkkeja ja tänään toisen! Nyt on ollut houkutuksia kerrakseen (pienen palan maistoin).





Lumista vappua kaikille 

with love, Pauliina

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Herkkuja dietillä?

Kevät on täällä! Oon saanut enemmän vapaata töistä ja mulla on ollut aikaa tehdä tekemättömiä juttuja. Oon ehtinyt treenata omia koiria, ajella moottorikelkalla, käydä pilkillä, lumikenkäillä, juosta ja treenata kuntosalilla! Mun vapaapäivinä on lähes poikkeuksetta ollut pilvetön taivas ja auringonpaistetta. Pakkastakin vain -5 tienoilla. Täydellistä!


Viikko sitten maanantaina alkoi uusi Bull`s All out valmennus, johon tälläkertaa hyppäsin mukaan 10 viikon dietillä. Talven aikana on tullut kerättyä ylimääräistä ja nyt olisi aika sulatella rasvat pois. Nyt ollaankin sitten oltu vuosi Jarin valmennettavana, vaikkakin mennyt talvi meni valmennuksen osalta täysin penkin alle. Nyt on ihana taas huomata miten hyvän olon oikeanlainen ruokavalio ja treeni tuo. Miten tämä olo edes pääsi unohtumaan?!

Mulla on vapaapäivien myötä ollut myös enemmän aikaa kokkailla ja kokeilla uusia makuja. Olen myös pyrkinyt vähentämään maitotuotteita. Ainakin rahkan ja raejuuston jätin täysin, vaikka raejuusto onkin ollut aamupalani paras proteiininlähde viimeisen vuoden ajan.
Rahkan tilalle olen löytänyt uuden tuttavuuden jugurtti hyllyltä: makeuttamaton ja maustamaton soija jugutti! Määrällisesti soija jugurttia voi syödä kaksi kertaa enemmän kuin maitorahkaa, sillä ravintoarvot ovat noin 50% maitorahkan arvoista. Ei huono vaihtoehto diettiläiselle! Aamupuuron proteinin lähteenä olen nyt käyttänyt kananmunia ja heraproteiinia. Vaikka heraprotsku ei olekkaan maidoton, sitä en aio ruokavaliostani jättää.

Mansikkapirtelö:

250g soijajugurttia
15g whey 80 Suklaa tai Banaani
100g jäisiä mansikoita
100g mansikka mehukeittoa
chia siemeniä
cashewpähkinöitä

Tästä mansikkapirtelöstä on tullut mun ehdoton suosikki iltapala

Snickers puuro:

50g kaurahiutale
35g Fast suklaapudding tai suklaan makuinen whey 80
20g maapähkinävoi (sokeriton)
+marjoja tai mehukeittoa


Normaalisti valmistan aamupuuron mikrossa, mutta suklaapuuron valmistan kattilassa, jotta saan puuron koostumuksesta paremman. Lisäksi suklaahera on helpompi sekoittaa puuron sekaan kattilassa. Maapähkinävoin lisään valmiin puuron päälle ja sekoitan mukaan. NAMS!



 Kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa tuorepastaa, jatkoon meni! Kuvassa oleva tuorepasta on tehty 75% durumvehnäjauhosta ja 25% pinaatista.


with love, Pauliina

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

two weeks holiday

kuva: Tom

Maanantaina 27.2. lähdin aamulla töihin rinkka selässä!

Lähdin kahden asiakkaan kanssa viiden päivän safarille Inarijärvelle. Pakattiin reet valmiiksi ja suunnattiin koiravaljakot kohti pohjoista.
Ensimmäinen yö nukuttiin Inarijärvellä -melko etelä puolella- pienessä mökissä. Kaikki oli uutta, joten ensimmäinen ilta meni rutiinien hakemiseen. Mökki lämpeni puulla, eikä saatu mökkiä lämmitettyä tarpeeksi ennekuin mentiin nukkumaan. Aamulla herätessä nenä oli melko jäässä. Eipä auttanut kuin vetää makuupussi kasvojen päälle vielä hetkeksi ennen heräämistä.

aamupalan tekoa

Toisena päivänä suunnattiin järven pohjoisosaan toiselle mökille. Mökki oli jo esilämmitetty, joten siellä ei ainakaan tarvinnut palella. Jonkinlainen järjestys koirien parkkeeramisella sun muilla hommilla oli jo takaraivossa, joten päästiin hyvissä ajoin lämmittämään saunaa! Näytin hollantilaisille miten suomalaiset saunoo ja pesin ne kaupan päälle vielä lumipesulla ;)

Verkkoja nostamassa ensimmäisenä aamuna

Kolmantena päivänä tehtiin lounasretki autiotuvalle ihan Inarijärven pohjoisosaan ja palattiin taas samalle mökille yöksi.

Pilkkimässä
Viimeisen yön nukuimme samassa mökissä missä yövyimme ensimmäisen. Rutiinit olivat jo hallussa ja saatiin lämmitettyä mökki +30 asteiseksi! Yöllä herättiin muutaman kerran vielä lisäämään kamiinan puita. Tälläkertaa ei tarvinnut palella aamupalalla..

Polttopuita valmiiksi yötä varten
Perjantaina ajettiin takaisin tarhalle. Päivän päätteeksi kuulin saavani viikonlopun vapaaksi, sillä lähden taas seuraavana maanantaina viiden päivän safarille Inarijärvelle!

Ensimmäisen viikon asiakkaat Sarah ja Tom

Tuntuu kuin olisin ollut kaksi viikkoa lomalla! Safarilla en ajatellut olevani töissä. Asiakkaat tuntuivat heti kavereilta, eivät vain asiakkailta. Tehtiin kaikki yhdessä, hoidettiin koirat, kannettiin vedet, siivottiin, naurettiin ja itkettiin.

Koirien aamunuotto

kuva: Tom

Toinen viikko Inarijärvellä oli huomattavasti helpompaa, kun kaikki asiat oli tehnyt jo kertaalleen. Sain myös olla uuden "lomaviikon" yksien ihanimpien ja HUUMORINTAJUISTEN ihmisten kanssa! IHAN HUIPPUA <3 p="">

"Blue monkey"
Lumikenkäilemässä
Toisen viikon asiakkaat Wilma ja Josh
Wilma


with love, Pauliina